Mies pyöräytti pyörätuolinsa renkaita, katosi hallin hämärään, napsautti valot päälle ja hymyili vaatimattomasti odottaessaan lamppujen lämpenemistä. Jähmetyin hetkeksi ja halusin sitten nipistää itseäni: tämähän on oman ajoneuvo- ja automuseomme kaksoiskappale! Vanhaa autotallin nurkkausta esittävä rakennelma oli suorastaan peilikuva Autorodeo-osastosta, jonka teimme museoautonäyttelyihin — muistatteko mustansinisen Fiatimme vanhan korjaamon edustalla? Entä itse kokoelma: mikä sekoitus vanhaa kalustoa ja millaisin aineksin! Pienoistraktori Oliver Cletrac HG, amerikkalainen vuoden 1919 Dixie Flyer -faeton, tanskalainen sähköauto Kewet El Jet ja Bombardier-puolitelamaastoajoneuvot. Ja miten meidän Moskvitch-, Lada- ja Gazon-automme sekä ”Buhankamme” ovat päätyneet tänne?
Samantapainen autotallimiljöö rakennettiin yhdelle näyttelyosastollemme. Autokin oli sama — Fiat 500 Topolino.
Miksi Islannissa on neuvostoautoja
Kävi ilmi, että autoja oli tuotu virallisesti eri aikoina. Tuonnin mahdollistivat niin sanotut ”turskasodat”, joita Islanti kävi Britannian kalastuslaivastoa vastaan kieltämällä sen aluksilta kalastuksen saaren lähivesillä. Vastatoimena britit asettivat islantilaiset merenelävät tuontikieltoon — mutta opetus ei mennyt perille, sillä Neuvostoliitto osti mielellään kauppasaartoon joutuneet kalat ja maksoi niistä ajoneuvoilla ja traktoreilla.
Mistä islantilaiset pitivät
Ensimmäisen neuvostotuonnin aallon tähti oli GAZ-69. Se ei loistanut tehollaan, mutta Islannissa se päihitti tutut Willys-, Jeep-, Ford- ja Land Rover -autot sisätiloillaan ja ajomukavuudellaan. Meidän ”Gazikkejamme” muuteltiin täällä surutta, sillä kangaskatto kovakaton sijaan oli paikallisissa oloissa mahdoton ratkaisu. Uljanovskin ”Buhankoja” arvostettiin matkustajamäärän, alennusvaihteistolla varustetun nelivedon ja monikäyttöisyyden ansiosta: yleisillä teillä kaksitoistapaikkaiset autot kulkivat saksalaisia Unimog-autoja ja niiden vastineita nopeammin.
Ilmaston vuoksi meidän ”Gazikkejamme” muuteltiin Islannissa surutta. Kangaskattoinen auto on täällä harvinaisuus.
Islannissa ei ole jäljellä yhtään kokonaista ZIS-autoa. Mutta konepelti sentään löytyy!
Toisen tuontiaallon autoja: Niva, ”Buhanka” ja ”Kopeika”. Säilyneistä ”Glavryba”-tarroista päätellen islantilaiset ostivat innokkaasti käytettyjä neuvostoajoneuvoja — Neuvostoliiton kaupallisten edustustojen kautta.
Yhden perheen rakentama museo
Paikallisen liikennemuseon perusti Reykjavíkissa asunut Ingólfur Krístiánsson. Eläkkeelle jäätyään hän innostui uudelleen vanhasta kiinnostuksenkohteestaan, koneista, jätti kaupunkielämän ja muutti Ístaðfellin pikkukaupunkiin, jossa oli viettänyt lapsuutensa. Hänen vaimostaan tuli tämän autoharrastajien kodin hengetär ja hankkeen tiedottaja. Hänen ansiostaan museosta kasvoi todellinen kulttuurikeskus, joka tarjosi vanhojen autojen omistajille turvallisen säilytyspaikan. Ístaðfellin museo nousi jaloilleen — tai pikemminkin pyörilleen — naapurien ja ympäristöaktivistien nuristessa: ”Mihin me täällä autojen hautausmaata tarvitsemme?” Vuosi vuodelta kokoelma silti kasvoi ja käsitti lopulta kaksisataaviisikymmentä ajoneuvoa ja useita tuhansia pienempiä museoesineitä.
Konepellin alta pilkistävä takapuoli — vihjaus meidän Moskvitch-autojemme heiveröisyydestäkö?
Meilläkin näitä Moskvitch-autoja on jäljellä vain muutamia.
Islantilaiset nimet ja museon jatkajaksi tullut poika
Puolisot kuolivat kahden kuukauden sisällä toisistaan, ja vuodesta 2003 museota on johtanut heidän poikansa Sverrir Ingolfsson. Vammastaan huolimatta hän vetää kokonaista kätevien vapaaehtoisten joukkoa ja taivuttelee paikallisviranomaisia tukemaan hanketta taloudellisesti.
Älkää ihmetelkö nimien erikoisuuttakaan. Se, mitä olemme tottuneet pitämään sukunimenä, johdetaan Islannissa isän tai äidin nimestä: kyseessä on siis patronyymi tai matronyymi. Vain harvoilla maan asukkailla on varsinainen sukunimi.
Sverrir Ingolfsson
Mitä muuta kokoelmasta löytyy
Amerikkalainen sotilasajoneuvoklassikko: Dodge WC -sarja, kantavuus 750 kg. Meillä tunnettu nimellä ”kolmen varttitonnin Dodge”.
Willys MB, joka tunnetaan myös nimellä Ford GPW — sodan jälkeen Islannissa oli paljon tällaisia autoja.
Autojen äänentoistolaitteita 20. vuosisadan puolivälistä. Mukana myös neuvostovalmisteisia!
Jos teillä on hetki aikaa, käykää siis osoitteessa www.ystafell.is. Ja jos satutte Islantiin, varatkaa aikaa tutustuaksenne Pohjois-Atlantin autoilun menneisyyteen.
Ruotsalainen Aktiv Fischer Trac-Master — tämän luokan telamaastoajoneuvot ovat nyky-Venäjällä erittäin haluttuja.
Oliver Cletrac HG -traktori on entisöity täydelliseksi!
Amerikkalaista Tucker Sno-Cat -ajoneuvoa kutsuttaisiin nykyään lumella kulkevaksi amfibioajoneuvoksi.
Jokainen maalla asunut tunnistaa tämän siluetin jo kaukaa.
Ístaðfellin liikennemuseo: tärkeimmät tiedot
- Sijainti: Ístaðfellin pikkukaupunki, Islanti — www.ystafell.is
- Perustaja: reykjavíkiläinen Ingólfur Krístiánsson, jonka vaimo huolehti kokoelmasta ja tiedotuksesta
- Johtaja vuodesta 2003: heidän poikansa Sverrir Ingolfsson vapaaehtoisryhmän tukemana
- Koko: kaksisataaviisikymmentä ajoneuvoa ja useita tuhansia pienempiä museoesineitä
- Miksi neuvostoautoja: ”turskasotien” kauppasaarto — Neuvostoliitto osti kalat, joista Britannia kieltäytyi, ja maksoi ajoneuvoilla ja traktoreilla
- Kokoelman helmiä: Oliver Cletrac HG, vuoden 1919 Dixie Flyer, tanskalainen Kewet El Jet, Bombardier-puolitelavaunut, Dodge WC, Willys MB ja Tucker Sno-Cat
Usein kysytyt kysymykset
Miksi islantilaisessa museossa on Moskvitch-autoja ja ”Buhankoja”? ”Turskasotien” vuoksi. Britannia asetti islantilaiset merenelävät tuontikieltoon, jolloin Neuvostoliitto osti ne ja maksoi ajoneuvoilla ja traktoreilla.
Mikä neuvostoajoneuvo pärjäsi siellä parhaiten? GAZ-69 oli ensimmäisen aallon suosikki sisätilojensa ja mukavuutensa, ei niinkään tehonsa ansiosta. Kaksitoistapaikkaista ”Buhankaa” arvostettiin tilavuuden, alennusvaihteistolla varustetun nelivedon ja Unimog-autoa suuremman maantienopeuden vuoksi.
Miksi islantilaiset nimet vaikuttavat epäjohdonmukaisilta? Ne eivät ole sukunimiä. Islannissa jälkimmäinen nimi muodostetaan tavallisesti isän tai äidin etunimestä. Vain harvoilla suvuilla on varsinainen sukunimi.
Kuinka suuri kokoelma on? Kaksisataaviisikymmentä ajoneuvoa sekä useita tuhansia pienempiä museoesineitä — telamaastoajoneuvoista vuosisadan puolivälin autoradioihin.
Kuvat: Konstantin Sorokin
Tämä on käännös. Alkuperäisen artikkelin voitte lukea täältä: На колесах: репортаж из музея транспорта в Исландии
Julkaistu maaliskuuta 27, 2025 • 5m lukemiseen
